Puusepäntyö jatkuu neljännessä polvessa
Historiaa:
Einar Edvard Heinonen aloitti E.Heinonen
huonekalutehdas-nimellä jo 1920 luvun alussa, elinkeinoilmoitus on tehty Heinolan kihlakunnan Kruununvoudille 27.7.1925.

 

Omat tilat yritykselle rakennettiin Rajakadulle vuonna 1926. Silloin tehtaalla valmistettiin huonekaluja, ovia ja ikkunoita sekä myymäläkalusteita.

1950-luvulla tuotannossa oli mm. keittiö- ja koulukalusteet. 1950-luvulla ensimmäisiä työkohteita, oman paikkakunnan ulkopuolella oli Lahden kauppaoppilaitoksen ja ammattikoulun kalustaminen. Tärkeimpiä asiakkaita olivat Oy Alko Ab ja SYP, jonka konttoreiden tiskejä asennettiin ympäri maata. 1960-luvulla tuotantoon vakiintuivat mittatilaustyönä valmistettavia julkisten tilojen kalusteita.

Nykyinen tehdasrakennus rakennettiin Heinolan Rajakadulle vuonna 1956, jota on laajennettu 1986 ja 1997.

Einar Heinosen kuoleman jälkeen vuonna 1938 yrityksen johtoon noussut hänen poikansa Erkki Heinonen. Erkki Heinonen johti yritystä vuoteen 1983 saakka. Erkin jäätyä eläkkeelle, hänen poikansa Tapio Heinonen otti vetovastuun syksyllä 1983.

Vuoden alussa 2013 yrityksen johtoon nimitettiin Tapion poika Ilkka Heinonen. Ilkka on ollut isänsä kanssa puusepäntöissä nuoruudesta alkaen.

Tällä Hetkellä Puusepänliike E. Heinonen työllistää kymmenen pitkän linjan puualan huippuammattilaista.